Vuosi 1952 oli Turun kaupungissa merkittävä. Puutorin laidalle nousi uusi uljas konserttitalo. Vuosi oli myös minulle ja vanhemmilleni tärkeä. Meistä tuli tuolloin kesällä turkulaisia. Nyt kun mieskuoro Laulun Ystävät on valmiina esiintymään 1952-konsertissa, muistelen konserttisalista omia hetkiäni. Tuleva konsertti on toisinto tuolloisesta aloituskonsertista.
Konserttitalo oli aikanaan suurin tarkoitukseensa rakennettu areena. Sodan jälkeen Suomessa rakentamista säädeltiin asuntopainotteisesti. Rakennusprojekti liitettiin yhteen ammattikoulun rakennusten kanssa ja niin sen tarpeellisuus oli selvä. Turun kaupungin ystävyyskaupunki Göteborg on ehdottomasti mainittava projektin suurena tukijana. Tukitoiminnassa merkkihenkilö oli Erik Borgström, jonka muistolaatan voit nähdä ammattikoulun seinällä Aninkaistenkadun varrella. Olen itse tavannut Borgströmin ollessani vaihto-opettajana Göteborgissa 1980-luvulla. Hän osoitti lämpöä kaupunkiamme kohtaan kutsumalla joka vuonna vaihto-opettajat luokseen kahvitilaisuuteen.
Vuonna 1955 konserttisalin edustalle nousi Väinö Aaltosen veistämä pronssipatsas ”Kun ystävyyssuhteet solmitaan”. Se osoitti Turun kiitollisuutta göteborgilaisille merkittävästä avusta sodan jälkeen. Muistan käyneeni vanhempieni kanssa tuota patsasta ihailemassa. Etenkin vaikutuksen tekivät nuo kaksi ratsastajahahmoa.
Konserttitalo on ollut minulle aina mieluisa paikka. Ensi kerran pääsin esiintymään sen lavalle soittaessani kansakoululaisena nokkahuilua koululaisten nokkahuiluorkesterissa Matti Hannulan johdolla. Neljännellä luokalla pääsin kaupungin järjestämään viulun soiton opetukseen. Opettajani toimi kaupunginorkesterin alttoviulisti Rudolf Nienstedt. Opetukseen liittyi myös yhteissoittoa koululaitoksen nuoriso-orkesterissa. Viulu vaihtui 1960-luvulle tultaessa kitaraan äitini vastustuksesta huolimatta. The Beatles vaikutti monen nuoren uusiin suunnitelmiin. Muisto konserttisalin lavalta on vuodelta 1986, jolloin lasteni kanssa kitaroineni esiinnyin seurakuntien Täyskymppi tapahtumassa.
Kouluaikana pääsimme kuuntelemaan usein silloista kaupunginorkesteria, joka oli nykyistä TFO:ta paljon pienempi. Muistan salissa kaikenlaisia tapahtumia: ensimmäinen rock&roll-konsertti, teatteriesityksiä, lastenjuhlia, messutapahtumia sekä ystävyysvierailut Neuvostoliitosta. Viime mainituista jäivät mieleeni naislaulajien kimakat äänet ja miestanssijoiden vauhdikkaat ripaskat.
Kuoroharrastukseni alkoi oppikoulun musiikinopettaja Hilkka Siipolan ”pakottamana”. Opettajakorkeakoulun kuoro seuraavaksi. Opettajaksi valmistumisen jälkeen valitsin Sekakuoro Kulkuset. Sitä kautta esiinnyin kuoron riveissä konserttisalissa, vaikka tilaisuus ei enää palaa mieleeni. Myöhemmin tenoriääneni on vienyt minut esiintymään CCA:n, Turun oopperakuoron ja etenkin Mieskuoro Laulun Ystävien riveissä.
Liittyessäni LY:iin kuoroa johti Jarmo Kokkonen. Jarmon tavoitteena oli saada kuoro esittämään orkesterin kanssa Sibeliuksen Kullervo-sinfoniaa. Kullervo sittemmin vei kuoromme toista kymmentä kertaa ympäri Suomea ja maailmaa. Kahdesti olemme olleet sitä levyttämässä, toinen niistä TFO:n ja Jorma Panulan kanssa. Viimeisin esitys oli Leif Segerstamin johtama.
Mainittava erikoinen esiintyminen oli vuonna 1999 Märt Krellin johdolla. Esitimme konserttisalissa kuoron järjestämässä isänmaallisessa juhlassa Veljo Tormiksen Kalevalan 17. runoon säveltämän ”Vipusessa Käynti”. Teokseen liittyi runsaasti kansansoitinsäestystä. Itse soitin tuolloin viisikielistä kannelta. Olin myös rakentanut teoksen taustaksi diaesityksen. Isänmaalliset juhlat järjestettiin useita vuosia Turun konserttisalissa. Sittemmin tilaisuus siirtyi Sigyn-saliin yleisömäärän vähetessä.
Nyt vuonna 2026 TFO tekee muuttoa uuteen upeaan Fuugaan. Vanhaa konserttitaloa hyvästellään 1952-konsertissa TFO:n ja LY:n yhteisvoimin. Taiteellinen johtajamme Nikke Isomöttönen on hionut esityksemme huippuunsa. Emmehän halua suinkaan olla ensimmäisen 1950-luvun konsertin LY-kokoonpanoa huonompia.
Pekka Saarela
1. tenori, LY:n kunnialaulaja