Mieskuoro Laulun Ystävät ry

Lounais-Suomen suurin mieskuorokokoonpano

Mieskuoro Laulun Ystävät ry on perustettu vuonna 1914. Riveissä on reilun sadan vuoden aikana ollut yli 800 laulajaa ja ohjelmistossa 500 teosta. Yhdistys ylläpitää useita kokoonpanoja kvarteteista suurkuoroon. Tarvittaessa (esim. isoihin teoksiin) perustetaan projektikuoroja, johon kutsutaan avustajiksi muitakin kuoroja ja/tai kuorolaisia.

Osa turkulaisuutta

LY on aloittanut Turun tuomiokirkon uudenvuoden vastaanottoperinteen vuonna 1924 (viimeinen kerta oli vuonna 2019). Vappuaamu taidemuseolla – perinteenä vielä muutaman vuoden vanhempi – ja joulurauhan julistus Vanhalla Suurtorilla ovat jokavuotisia julkisia esiintymisiämme. Lisäksi LY konsertoi kolmisen kertaa vuodessa.

Kansainvälisiä kiertueita

LY on esiintynyt ympäri Eurooppaa, Israelissa, Kanadassa ja Japanissa (ks kartta). Savonlinnan Oopperajuhlilla 1990. Vuonna 2014 LY avustajineen teki yhdessä Laulu-Miesten ja Turun Filharmonisen orkesterin kanssa Sibeliuksen Kullervon Turun Logomossa ja Helsingin musiikkitalossa. Keväällä 2016 matkattiin Reykjavikin Nordic and Baltic Male Choir Festivaliin ja keväällä 2018 vierailtiin virolaista ystävyyskuoroa onnittelemassa Tallinnassa.

Levytyksiä

Kuoro on levyttänyt Sibeliuksen Kullervo-sinfonian kahdesti ja esittänyt sen useasti Suomessa ja maailmalla. Lisäksi on levytetty Cherubinin Requiem ja Shostakovitshin sinfonia, Babi Jar. De profundis DVD -tallenne valmistui jouluksi 2014.

Hyvät johtajat

Hyvän laulunjohtaja on sellainen, jonka opissa paitsi tarttuu joka harjoituksella jotakin uutta, mutta toki saa laulajat viihtymään hyvän huumorin avulla. Taiteellinen johtajamme Nikke Isomöttönen sekä laulunjohtaja Pekka Salminen täyttävät nämä kriteerit mainiosti. Katso lista LY:n johtajista kautta aikain.

Yhteistyökumppanit

Kuoron perinteisiä yhteistyökumppaneita ovat esim. Turun kaupunki, Turun filharmoninen orkesteri, Turun ev. lut. seurakunnat (erityisesti Mikaelin seurakunta),  Merivoimien soittokunta ja Turun Reservinupseerit ry. Laulun Ystävät on Sulasolin ja Suomen Mieskuoroliiton jäsen. Kotimaisten kuorojen kesken on jo monikymmenvuotinen perinne neljän kaupungin kvartettikisojen muodossa yhteistyössä Porin Mies-Laulun, Mieskuoro Laulajien ja Rauman mieslaulajien kanssa. Kuoro toimii myös Turun sotaveteraanikuoron perinnekuorona.

Kuoro tekee yhteistyötä useiden muiden kuorojen kanssa mm. järjestäen yhteiskonsertteja.