Sattuman satoa vai harkittu teko
Hyvä tietää
Aluksi on määriteltävä, mitä tässä tapauksessa tarkoitetaan rajoilla ja ystävyydellä. Kyseessä ovat maakunnat Uusimaa ja Varsinais-Suomi. Nykysuomen sanakirjan mukaan ystävyys tarkoittaa ystävysten suhdetta toisiinsa, ystävysten välistä kiintymystä, luottamusta, arvonantoa ja kumppanuutta. Tässä tapauksessa myös lauluveljeyttä. Lisäksi on määriteltävä, mitä ovat mieskuorot Laulun Ystävät ja Esmila. Laulun Ystävät on vuonna 1914 perustettu turkulainen ja Esmila espoolainen runsaat 40-vuotias mieskuoro.

Alkulähteellä
Sattuma korjaa satoa – niinkin on sanottu. Tässä tapauksessa yhden laulajan muutto paikkakunnalta toiselle on saanut aikaan kahden kuoron ystävyyden. LY:n puheenjohtajana toimi useita vuosia Markku Ruokoniemi. Syystä tai toisesta Kauniainen tuntui kauniilta kohteelta. Vannoutuneena kuoromiehenä Markku halusi laulaa kuorossa ja sellainen löytyikin uuden kodin lähettyviltä – Esmila. Kuoro sai uuden kakkostenorin. Markku ei kuitenkaan unohtanut Turkua – soiteltiin ja postiteltiin entisten kuoroveljien kanssa. Joku heistä (= Herkko itse [toim. huom.]) kertoi, että olisi kiva tehdä yhteistyötä Esmilan kanssa. Markku oli samaa mieltä. Siitä se alkoi.
Laulun Ystävät
LY:ssä oli tapahtunut paljon vuoden 2021 aikana. Puheenjohtajan tehtävät Markku luovutti Jukka Laiterälle ja taiteelliseksi johtajaksi kutsuttiin FM Nikke Isomöttönen. Katse tulevaisuuteen muutoksineen oli vahvalla pohjalla. Kuoron ”vuosikellon” yhtenä tapahtumana oli syksyisin pidettävä kirkkokonsertti. Tälle pohjalle LY:n toimintasuunnitelmaan kirjattiin kirkkokonsertti. Ajankohta ja konserttipaikat sovittiin. Mukaan tulivat kiinteästi Esmilan puheenjohtaja Tero Turkka ja diplomikuoronjohtaja Helge Körvits. Myös tämän kuoron toimintasuunnitelma sai mielenkiintoisen lisäyksen. Kokoonnuttiin ja soiteltiin – asia eteni! Sivuhuomautuksena on mainittava, että nyt LY:n uudessa ystävyyskuorossa on vahva ly-läinen henki – kuorossahan laulavat Jaakko Kivinen ja kaksi LY:n entistä puheenjohtajaa, Markut Ruokoniemi ja Majaniemi.

Korona
Kaikki ei kuitenkaan mennyt, kuten oli sovittu. Korona, jota tässä tapauksessa ei sovi sotkea Latvian kansallispeliin korona – tuo vihonviimeinen pandemia, mutkisti asioita. Periksi ei kuitenkaan annettu. Odoteltiin parempia aikoja ja päädyttiin vuoden 2022 lokakuuhun. Kalenteriin merkittiin päivät 28.10. ja 29.10. Ohjelma oli kasassa, voitiin aloittaa harjoittelu.
Arvostelua
Nykyään lehdistön kulttuuriarvostelijat ovat vähissä – keskitytään maailmanmenoon. Onneksi paikalla oli todellisia arvostelijoita/kriitikoita – yleisö. Taputukset konserteissa ja myöhemmin suullisesti tai sähköisesti julkituodut mielipiteet olivat sitä parasta ja aidointa palautetta/arvostelua. Helle siitä kiitos. Heitä oli paikalla runsaasti, Espoossa kirkko täynnä ja Turussa kuoron takarivistä laskettuna 287 tai jotain. Hieno.

Solistit
Konserttien solistit olivat ”kirsikkana konserttikakussa”. Kaksi maailmanluokan urkuria, Ville Urponen ja Marko Hakanpää, antoivat hienon lisämausteen omilla esiintymisillään. Lisäksi De profundiksenkin myötä mainetta saanut Lauri Lehtikangas osoitti hienosti laulajan taitonsa. Jorma Hermonenjohdatteli omalla lukemisellaan kuulijat Sydämeni laulun tunnelmaan.

Puuhakkaat
Tällaista konserttikokonaiusuutta ei saataisi aikaan, ellei mukana olisi puuhakkaita ihmisiä. Varmaan molemmilta paikkakunnilta löytyy runsaasti henkilöitä, joiden työpanos olimerkittävä. Esopoolaiset tietävät omansa. Varmaan molempien kuorojen puheenjohtajien, Tero Turkanja Jukka Laiterän, työpanosta ei voida unohtaa. Yhteydenpito ja suunnittelu jää monta kertaa harvojen harteille – tällä kertaa kyseisten miesten hartiat kestivät hyvin. Turussa monesta olivat vastuussa Pirjo ja EskoVuori, ruokailusta Samuli Lehto, taltioinnista Reijo Mäkynen ja Reima Orvasto, joka vastasi myös upeista ohjelmalehtisistä sekä pitkälti markkinoinnista. Tältä osin onnistuttiin hyvin. Kirkot täyttyivät kuulijoista kiitettävästi. Eikä sovi unohtaa Pekka Salmista, LY:n varalaulunjohtajaa, joka oli taiteellisen johtaja hyvänä apuna. Monta muuta nimeä vielä mahtuisi tämän otsikon alle.
Karonkka
Kunnon konserttiketju huipentui LY:n salissa pidettävään karonkkaan. Allekirjoittanut ei päässyt mukaan, mutta huhupuheiden perusteella ruoka oli hyvää, juomia riitti ja laulu kaikui. Siis aivan oikea karonkka. Ja LY:n sali jäi kuulema lähes käyttökelpoiseen kuntoon. Sinne seuraavaksi laulamaan joulusta.
Taiteellinen johto
Kuorojen onnistumiset takasivat kaksi ammattitaitoista, innostavaa taiteellista johtajaa, diplomikuoronjohtaja Helge Kõrvits ja FM Nikke Isomöttönen. Molempien johtajien asenteesta huokuin vahva luottamus laulajiin. Yksikään laulaja ei kokenut oevansa yksin – olimme hyvissä käsissä. He olivat laatineen onnistuneen ohjelmiston – pitkälti tuttuja ja turvallisia teoksia keskeisiltä säveltäjämestareilta – Sibeliusta, Madetojaa, Kuulaa, Palmgrenia.


Nikkeä lainaten: “Hei kaikki. Suuret kiitokset Esmilan kanssa tehdyistä yhteikonserteista! Tunnelma konserteissa oli upea, yleisöä paljon ja kuorot onnistuivat hienosti! Tästä on hyvä jatkaa – nyt näytimme yleisölle, mitä meiltä on lupa odottaa.”

Turussa 30.10.2022
@Herkko Rautakorpi
Loppukommentti
Eihän tämä tähän jää! Seuraavina vuosina uudelleen, eikös vain Mieskuoro Laulun Ystävät ja Mieskuoro Esmila!