Isänpäiväkonsertti

  • Turun Lausuntakerho
  • Mieskuoro Laulun Ystävät
  • Kaarinan Nuorisokuoro KAMU (YLE:n vuoden nuorisokuoro)

Sigyn-sali  12.11.2017 klo 15.00

Runouden ja kuoromusiikin vuoropuhelua itsenäisen Suomen vaiheita tarkastellen.

Liput ovelta 20€/hlö, kouluikäiset lapset vanhempien seurassa yht. 10€.

Kaarinalainen KaMu-kuoroperhe on valittu Yleisradion vuoden nuorisokuoroksi kaudelle 2017–2018. Tänä vuonna valinnassa kiinnitettiin huomiota tavallisesta koulun luokkakuorosta kokonaiseksi kuoroperheeksi kasvaneeseen aktiiviseen, nuoria korkeatasoisen kuorolaulun pariin innostavaan toimintaan.

KaMun nuoret pääsevät vaikuttamaan myös kuoron ohjelmistoon ja ideoimaan sitä: esimerkiksi KaMun nuorten lahja itsenäiselle Suomelle on myös orkesteriosuudet sisältävä Sibeliuksen Finlandian a cappella -versio, jonka he pyysivät kuoronjohtajaltaan. Siinä näyttäytyy kuoron luova hulluus, kokeilunhalu ja toisaalta sydän tekojen takana.

KaMu laulaa rentojen laulujen lisäksi haastavaa kuoron taitotason ja äänialan äärilaitojen musiikkia suurella ilolla. Työntekoa unohtamatta. KaMu on sekoitus vanhaa ”tapiolalaista” kuoroperinnettä ja OPS2016-henkistä osallistavaa ja kokeilevaa toimintaa.

Turun Lausuntakerhon tunnus on Kohtalona runo. Toiminnan tavoitteena on laajentaa lausuntataiteen, kirjallisuuden ja runouden tuntemusta, kouluttaa jäseniä ja järjestää runoesityksiä. Kerho täyttää tänä vuonna 70 vuotta ja siinä on n. 60 jäsentä.

Mieskuoro Laulun Ystävät (LY) on seniorikuoronsa toimesta perinteisesti järjestänyt isänmaallisen juhlan itsenäisyyspäivän aattona. Suomi 100-juhlavuoden kunniaksi tänä vuonna sen tilalla on Iloinen itsenäisyysjuhla -illallistanssiaiset. Isänpäiväkonsertti haluttiin järjestää jatkamaan isänmaallisen juhlan perinnettä.