Jännitys tiivistyy!

Islannissa ollaan! Kvartetti on kuoron imussa saapunut tälle pohjoiselle saarelle eilisen ja tämän päivän aikana. Ohjelmassa on kiertoajelua, museoita ja tietysti itse kuorotapahtumaa sekä kvartettikilpailut perjantaina musiikkitalo Harpassa!

Vega Ensemble esiintyy neljäntenä kokoonpanona kello 16.40–16.49, paljon ei jää aikaa turhaan pyörimiseen. Lavalle mennään, järjestäydytään, annetaan ja otetaan äänet, esiinnytään ja poistutaan hyvässä järjestyksessä. Tarkkoja mittauksia suoritettuamme olemme varmoja, että yhdeksänminuuttia riittää. Järjestäjien mukaan ennakkokiinnostus kilpailuhin on ylittänyt odotukset ja kokoonpanoja on otettu aiemmin aiotun 12:sta sijaan 14. Kilpailujen kokonaiskestoakin on näin ollen pidennetty.

Vajaa kymmenen minuuttia on käytettävä tarkkaan joten pienellä miettimisellä valitsimme esiintymisasuiksi mustan puvun ja mustan paidan joiden kontrastina toimivat valkoinen rusetti ja valkoinen liina. Koreografia on myös samaa pelkistettyä linjaa joka mielestämme toimii oivasti. Suunnitelmista poiketen onnistuimme esiintymään vain kahdesti ennen kilpailuja ja molemmilla kerroille oman kuoron edessä. Toisella kerralla jo ilman jännityksen värisyttämää ääntä! 

Kun kisoihin on aikaa enää noin vuorokausi niin on hyvä hetki esitellä Vega Ensemblen jäsenet. Aakkosjärjestyksessä totta kai.

Jorma Hermonen, 2. Tenori
Perhe: Naimisissa, kolme aikuista tytärtä. Vanhin viettää häitä tänä kesänä.
Ammatti: Yläasteen matematiikan, fysiikan ja kemian opettaja. Biokemian maisteri Helsingin yliopistosta.
Harrastukset: Kuorot (sekä mies- että sekakuorot), purjehtiminen, vanhan kalastajantorpan remontointi saaristossa, lintujen bongailu
Motto: Näe, kuule ja nauti maailmasta ja elämästä!

Leo Nyqvist, 2. Basso
Perhe: Vaimo ja kaksi lasta
Ammatti: Sosiaalityön professori
Harrastukset: Sauvakävely, tennis, kuoro, sauna, ooppera.
Motto: Peace and love

Reima Orvasto, 1. Basso
Perhe: Leski, kohta taas naimisissa. Kaksi aikuista lasta, miniä ja vävykokelas ovat kaikki musiikin parissa taiteilijoita.
Ammatti: Viestinnän ja graafisen suunnittelun yrittäjä.
Harrastukset: Soittaminen, laulaminen, luontovalokuvaus, linnut, retkeily, oma saari, perinnepurjehdus, jne.
Motto: En enää mene nettiin, olen jo siellä

Ilkka Suominen, 1. Tenori
Perhe: Avopuoliso, julmetusti huonekasveja
Ammatti: Tietoliikennetekniikan insinööri, puutarhuri, arboristi, yksityisyrittäjä
Harrastukset: Kuoro, musiikki (soitto ja laulu), lukeminen, matkustelu, kasvit, metsä
Motto: Mikään ei ole pysyvää paitsi muutos

Ryhmämme valmentaja Pekka “Zorro” Saarela voisi hyvinkin olla kvartetimme viides jäsen, sen verran sitoutuneesti hän on meitä luotsannut. Ilman Pekkaa olisivat useat tärkeät seikat jääneet vähemmälle huomiolle tai jopa kokonaan huomiotta. Pekka on toimittanut tarkalla korvalla risut ja ruusut kiertelemättä oikeisiin osoitteisiin mikä on sparraajassa erityisen arvokas ja tehokas seikka! Kiitos!

Näinkin pieneen kokoonpanoon mahtuu melko lailla erilaisia ihmisiä joilla on kuitenkin paljon yhteistäkin. Hyvä näin, ehkä sointikin on tämän ansioista yhtenäinen ja moniulotteinen! Pian nähdään ovatko tuomarit samaa mieltä, tsemppiä meille!

@Ilkka Suominen