Mieskuoro Laulun Ystävät ja Eino Leino

”Tuo turilas, Räikkö räähkä, neuvoi tien viholliselle, kahden kallion lomasta, syksy-yönä hiljaisena; teki sen henkensä hädässä.” 

Elettiin vuotta 1990. Kuoro juhli 75-vuotista taivaltaan. Juhlateokseksi oli valittu Eino Leinon runo Räikkö räähkä – Ilmiantajan tarina, johon sävelet loihti arvostettu virolainen säveltäjä Veljo Tormis. Tätä teosta kuoro on esittänyt säästeliäästi. Onkohan syynä teoksen vaativuus? Vastapainoksi voidaan tuoda suuri joukko runoilijan teksteihin sävellettyjä teoksia, joita kuoro on esittänyt runsaasti. Runona ja sävellyksenä yksi lienee ylitse muiden Virta venhettä vie, kappale, jonka kuoro lauloi heti ensimmäisessä konsertissaan helmikuussa vuonna 1915. Tämä teos on LY:n esittämänä saavuttanut 50 esityskerran rajan. Konserttikirjoja selatessa huomataan, että kyseinen teos on sijoitettu konserteissa viimeiseksi.  Kun tähän lisätään Leinon satoihin runoihin sävellettyjä lauluja, voidaan hyvällä syyllä sanoa, että runoilija on tullut rakkaaksi paitsi laulajille, myös kuulijakunnalle.

Madetoja ja Leino – Soita somer, helkä hiekka tai Suvi-illan vieno tuuli tai Iltatunnelma. Tässä malliksi yksi otos herkkää mieskuoromusiikkia, jota on kuultu LY:n laulamana heti kuoron ensimmäisten toimintavuosien aikana. Uudempaa säveltuotantoa edustaa mm. Kaj-Erik Gutafssonin säveltämä Neljä laulua Eino Leinon runoihin, jota myös LY on laulanut. Vuonna 2008 edettiin Eino Leinon osalta jo niin pitkälle, että tarkoituksena oli levyttää runoilijan tuotantoa. No, se hanke jäi ajatuksen asteelle. Mutta jos ei levyllä, niin sitten muulla tavoin ovat sadat LY:läiset tuoneet leinomaiset tunteensa eri tilaisuuksissa joko kuorona tai sitten pienryhmissä.

Näin kävi Paltaniemen Eino Leino-talolla 6.7.2014 runoilijan nimeä kantavana 40-vuotisjuhlapäivänä, kun Äijänkräffelit – lehdissä kirjoitettuna “Äijänkrässelit Laulunystävistä Turusta” – sai laulaa Eino Leinon runoihin sävellettyjä lauluja. Pari virhettä mainoksissa annetaan anteeksi. Kräffelistä oli tullut krässeli, muttei trasseli ja olihan kuorokin nimi kirjattu ylös erikoisella tavalla. Onhan kerran sanomalehdessä ollut ilmoitus: Mieskuoro Lulun Ystävät etsii uusia laulajia kuoroon. Ilmoitus olisi sopinut hyvin heinäkuiseen herkkään ja tänä vuonna helteiseen hetkeen. Ehkäpä puolensadan kuulijan joukossa oli ”Lulu” ystävineen.

Vahvistettu Äijänkräffeli-kvartetti: Markku Paalanen 1.b, Herkko Rautakorpi 2.b, Harri Kärki 2.b, Markku Majaniemi 1.t ja Kauko Nurkkala 2 t.

Kerrotaan, että kuoron ensimmäisten vuosien aikana Kesäkvartetti, parikymmentä miestä, lauloi Turussa ja lähiympäristössä Väinö Malmisen johdolla joko pyydettynä tai sitten vain laulamisen ilosta. Tätä toimintaa eivät kaikki LY:läiset hyväksyneet. Johtuikohan kateellisuus siitä, että kuulijakunnassa olevat neitoset eivät pahastuneet, kun nuoret miehet lauloivat Leinoa vaikkapa Madetojan sävelin. Näin eräs sen ajan laulajista: ”Eivät tytöt pahastuneet ollenkaan, kun me lauloimme heille serenadeja.”

Laulun Ystävien kesäkvartetti Pikku-Pukin kalliolla laulukeikalla.

Monet Leinon runoihin sävelletyt laulut sopivat häistä hautajaisiin. Niinpä ei ole ihme, että mieskuorojen vakio-ohjelmistossa on Eino Leinoa. Kun vielä tiedetään, että säveltäjinä ovat olleet maan johtavat säveltäjät, niin laulujen suosio on pysynyt ja varmaan pysyy vahvana. Mieskuoroliiton järjestämässä kyselyssä Virta venhettä vie sijoittui kahdeksanneksi ja Suvi-illan vieno tuuli yhdeksänneksi. 

Palataan vielä Paltaniemeen, missä Äijänkräffelit lauloivat  kymmenen Eino Leinon runoihin sävellettyä laulua. Ennen heitä lavalla esiintyi PANLEINO-yhtye, jonka toinen levy oli julkaistu pari viikkoa aikaisemmin. Kräffelit aloittivat oman osuutensa Madetojan säveltämällä Aamulaululla. Joukossa oli ainakin laulajien mielestä melko haastava Oskar Merikannon säveltämä Pöytälaulu, joka poikkesi muista lauluista melkoisesti. Suosionosoituksista päätellen ei huono. Suurin osa lauluista olivat tuttuja mieskuorolauluja. Erikseen on mainittava laulu Me kuljemme kaikki, jonka säveltäjä Pekka Jauhonen oli paikalla. Sovituksen lauluun on tehnyt LY:n entinen taiteellinen johtaja Jarmo Kokkonen.

Millä laululla nämä kaksi paikalla ollutta lauluryhmää osuutensa päättivät? Eipä ole vaikeaa arvata – Virta venhettä vie. Tällä kertaa sooloesityksenä ja vahvistetun kvartetin esittämänä.Paltaniemen matka oli hieno kokemus kokonaisuutena. Matkan aikana tutustuttiin Lepikon torppaan, laulettiin Eino Leinoa, uitettiin tervaa Kajaanissa ja kuljettiin Raatteen tie päästä päähän.

Äijänkräffeleitä Lepikon torpan edustalla. Tämän päivän “kesäkvartetilla” on yhä samat elkeet, kuin sata vuotta sitten, kuten kuvakin osoittaa. 

Niin – ettei unohtuisi: Eino Leinon ajatuksin “Hän kulkevi kuin yli kukkien”, kiitos Ulla ja Kauko Nurkkalalle. Äijänkräffeleitten puolesta, Eino Leinon päivänä

@Herkko Rautakorpi