Kuorolle rakas Requiem otettiin jälleen ohjelmistoon

Luigi Cherubinin Requiem (d-molli) tuli kuoron ohjelmistoon Kaarlo Soinin johtajakaudella. Vuonna 1963 Laulun Ystävät esittivät teoksen ensimmäisen kerran Tuomiokirkossa Heikki Seppälän säestyksellä. 1960-luvulla teosta esitettiin viisi kertaa. Seuraavan nousukauden tämä teos sai Jarmo Kokkosen ensimmäisen johtajakauden aikana 1980-luvulla. Teosta esitettiin koti- ja ulkomailla kaikkiaan 13 kertaa. Jarmon johdolla teos nauhoitettiin vuonna 1985 Turun kaupunginorkesterin kanssa. Juhani Kortekangas jatkoi Requiem-perinnettä omalla aikakaudellaan. Teos esitettiin Savonlinnan kuorokiertueella kolme ja Turussa kaksi kertaa. Jarmo Kokkosen toisella kaudella Requiem pysyi tiukasti ohjelmistossa.

Vuonna 1992 olivat teoksen viimeisimmät esitykset. Sekä johtaja että kuorolaiset totesivat, että teos jätetään odottamaan uutta tulemista. Kaikkiaan Cherubinin Requiem on kuultu Laulun Ystävien laulamana 26 kertaa. Tämä kertoo hyvin, millaisesta teoksesta on kysymys. Säestäjinä ovat olleet suomalaiset ja ulkomaiset huippu-urkurit sekä eri orkestereita.

Tänä keväänä Requiem on keväisen kirkkokonsertin pääohjelmanumerona tällä kertaa Timo Lehtovaaran johdolla. Vielä reilut 20 vuotta edellisen esityksen jälkeen stemmat olivat hyvin muistissa. 

@Herkko Rautakorpi